Näin saat apua
Muistineuvola
Kokonaisvaltainen ja hyvin toimiva Muistineuvola (paikallinen/alueellinen),
eri tukimenetelmin, muodostaa sairastuneelle ja hänen omaisille
ensimmäisen pysähdyspaikan alkaneella sairauden polulla, sekä turvaa
hoidon jatkuvuuden.
”Matalan kynnyksen” Muistineuvolan perustamisen keskeisimpänä tavoitteena on hyvissä ajoin tavoittaa ne henkilöt, jotka kulkevat epäilyin, että heillä on muistihäiriöitä. Muistineuvolassa
tehdään alustavat testit, joiden tulokset ratkaisevat, mikäli polku
jatkuu terveyskeskuksen lääkärille sekä edelleen jatkotutkimuksiin tai
jos vielä tässä vaiheessa voidaan mennä kotiin ja tulla
uusintatesteihin puolen vuoden kuluttua. Tällä tavoin mahdollisista
muistihäiriöistä kärsivä henkilö ja hänen omainen pääsevät alusta asti
muistineuvolan asiakkaiksi ja saavat tarvittavaa tukea jatkossa. Toisin
sanoen tarkoituksena on edesauttaa henkilöä samaan diagnoosi mahdollisimman aikaisessa vaiheessa.
Varhainen diagnoosi
mahdollistaa niin monta arvokasta asiaa, kuten esim. sopivien, tilan
huononemista hidastavien ja oireetonta vaihetta pitkittävien lääkkeiden
valinnan. Varhainen diagnoosi mahdollistaa myös erilaisten menetelmien
ja tukimuotojen valinnan, jotka edesauttavat hyvinvointia tai
helpottavat soveltuvien kuntoutusmuotojen valintaa.
Muistineuvoja
suunnittelee ja tekee alustavat testit sekä ohjaa asiakkaan ja tämän
omaisen jatkotoimenpiteisiin ja mahdollisiin lisätutkimuksiin.
uistineuvolan
puhelinaikana on mahdollista sekä varata tapaamisaika että soittaa
kysyäkseen neuvoa ja apua muistiongelmiin liittyvissä kysymyksissä.
Muistiongelmaisen ja hänen omaistensa eri tukimuodot jatkuvat esim. osallistumalla Vänhörnan päivätoimintaan (Tammisaaren kaupunki) tai Muistikahvila & Muistikerho toimintaan (Hyvinvointia
kotona asuen / Muistineuvontaa läntisellä Uudellamaalla projekti
yhdessä Tammisaaren diakoniatyöntekijöiden kanssa).
Vuoden 2008 alussa, aloitetaan Muistineuvolatoiminta projektin tuella sekä Tammisaaressa (23.1.08) että Pohjassa (20.1.08).
Tammisaaren Muistineuvonta vastaanotto tulee toimimaan terveyskeskuksen
yhteydessä ja Pohjan vastaanotto sijaitsee Marianmäellä, Mariakodin
yhteydessä. |
 |
Näin saat apua eri Länsi-Uudenmaan kunnissa:
Raasepori: (Tammisaari,Karjaa ja Pohja)
Tammisaari ja Karjaa : kotikäynnit sopimuksen mukaan
Pohja: Marianmäki, Mariantie 18, sekä kotikäynnit sopimuksen mukaan
Muistineuvola:
muistineuvoja Christel Roth
puh. 019 289 3328
Puhelinaika: klo.10-11
Vastaanottoaika ja kotikäynnit: Vastaanottoajasta sovitaan muistineuvojan kanssa
Folkhälsan Karjaa (yksityinen):
Meltolan terveystori
Högbenintie 30, 10350 Meltola
Muistineuvola: sairaanhoitaja Susanna Öster puh. 044 7885 968
Vastaanotto:
Keskiviikko (parillinen viikko) klo.9-15
Vastaanottoajasta sovitaan hoitajan kanssa
Hanko:
Muistineuvola:
sairaanhoitaja Susanna Öster Ajanvaraus: Arkisin klo. 11.30-12.30 (Päiväkeskus, Astrea Palvelutalo)
puh. 019 2203450 Arkisin klo. 8.00-15.30 (Terveyskeskus) puh. 019 2203555
Vastaanotto:
Keskiviikko (pariton viikko) klo. 9-15
Astrea palvelutalo, Vuorikatu 4
Inkoo:
Inkoon terveyskeskus, Rantatie 6
.
Varaa aika omalta sairaanhoitajaltasi, arkisin klo 8.00-9.30 ja 12.30-13.30
Läntinen vastaanotto: Puh 09 2606 1371Itäinen vastaanotto: Pyh 09 2606 1372
Siuntio:
SIUNTION TERVEYSKESKUS, Charlotta Lönnqvistin tie 5
Terveysneuvonta puhelimitse arkisin klo 8 – 16, puh. 044 386 1026.
Kunta on jaettu kahteen (2) osaan, itäiseen ja läntiseen.
Läntisen alueen lääkärinvastaanotto: Puh. (09) 2606 1406 tai (09) 2606 1432
Ajanvaraus ja neuvonta arkisin klo 8 – 10 ja klo 12 – 13
Läntisen alueen
muodostavat alueet, jotka jäävät maantien 116 läntiselle puolelle aina
Lohjan rajalta Siuntion kirkonkylään ja siitä eteenpäin maantien 115
länsipuolelle kantatielle 51 asti sekä tästä kantatietä pitkin itään
aina Pikkalan joelle asti ja jokea pitkin merelle.
Itäisen alueen lääkärinvastaanotto: Puh. (09) 2606 1402 tai (09) 2606 1430
Ajanvaraus ja neuvonta arkisin klo 8 – 10 ja klo 12 - 13
Itäisen alueen muodostavat alueet, jotka jäävät rajan itäiselle puolelle.
Palvelun toiminnan tehostamiseksi olisi toivottavaa, että kuntalaiset
muistavat edellä mainitun aluejaon ja asianmukaiset puhelinnumerot. |